Edustuksen tulevan kauden joukkue hahmottumassa - ringissä jo yli 20 pelaajaa

14.5.2019

Karhukoplan miesten edustusjoukkue valmistautuu tulevaan kauteensa toukokuussa nimetyn päävalmentajansa Janne Salomaan johdolla. Joukkueen pelaajatilanne on ajankohtaan nähden poikkeuksellisen hyvä, ja uusia nimiä nähdään jokaisella osastolla tulevan kauden aikana.

Nuoret tulokkaat haastavat kokeneet veräjänvartijat

Karhukoplan maalivahtiosastolla nähdään tulevalla kaudella kokemusta ja nuoruutta, kun viime kausina Karhukoplan maalia vartioineet Tapio Valjanen sekä Panu Suvitie pysäyttelevät palloja edustuksen maalinsuulla tulevallakin kaudella. Haastajikseen kokenut maalivahtikaksikko saa euralaisesta HuPasta tulevan, erittäin lupaavia otteita avoimissa harjoituksissa esittäneen Roni Ojalan sekä Karhukoplan oman kasvatin, vuonna 2002 syntyneen Milo Riskun.

Valjanen pysäytteli palloja viime kaudella kaikkiaan 19 ottelussa ja oli kirkkaasti sarjan työllistetyin maalivahti torjuntamäärissä mitattuna. Yli 550 kertaa viime kaudella torjunut Valjanen tarjosi Karhukoplalle mahdollisuuden taistella pisteistä jokaisena iltana. 

Joukkueen kokenein pelaaja Panu Suvitie torjui viime kaudella ainoastaan kahdessa ottelussa, mutta nälkää miehellä riittää edelleen. Tunnollinen harjoittelija tuo varmasti kilpailua maalivahtiosastolle.

Ojala on vuonna 1995 syntynyt maalivahti, joka edusti viime kaudella HuPaa 4-divisioonassa. Agressiivisella torjuntatyylillään ja kovalla heittokädellään hän tulee heittämään takuulla kovan haasteen kokeneemmille maalivahdeille jo tulevalla kaudella.

Risku torjui viime kaudella debyyttinsä edustusjoukkueessa, kun hänet vaihdettiin maaliin Forssassa kesken ottelun. Lupaava maalivahti torjui pääosan viime kaudestaan vielä Karhukoplan C-junioreissa, mutta potentiaalia hänessä on todella korkealle tasolle.

Puolustuksessa paljon samaa ja paljon uutta

Puolustuspäässä muutoksia on paljon, mutta pääosin hyvään suuntaan. Eetu Niitynpää pistää ainakin toistaiseksi pelikengät naulaan, mutta vahvistuksia on saatu kalasteltua peräpäähän mukavasti.

Uusina niminä joukkueeseen liittyy yhden Nakkilassa vietetyn kauden jälkeen tehopuolustaja Miika Saarinen. Lisäksi Loimaan Leiskussa tehot 5+1 nakutellut, vasta 18-vuotias Lauri Ruohomaa pukeutuu tulevalla kaudella Karhukoplan peliasuun. Kako 2:sta edustukseen siirtyy puolestaan kovaotteinenTom Peltonen ja Rauman Jyrästä Säkylään saapuva Tarmo Inkinen.

Viime kauden puolustajista joukkueessa jatkavat Waltteri Virtanen, Joni Tuominen, Oskari Minkkinen, Anttoni Tuominen sekä huiman debyyttikauden SBS Rupusta siirtymisensä jälkeen pelannut Jani Immonen.

Tehomiehet jatkavat hyökkäyksessä - mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia mukaan

Myös hyökkäyskalustossa palaset on loksahdelleet jo hyvissä ajoin paikoilleen, kun viime kaudella huippukauden pelanneet Tommi Erkkilä, Riku Haanpää ja Asko Aaltonen jatkavat joukkueessa. 

Loukkaantumisensa jälkeen tehokkaasti kentälle viime kaudella palannut Olli Laaksonen jatkaa niin ikään Säkylässä, kuten myös läpilyöntinsä viime kaudella tehnyt Severi Heiska

Viime kauden hyökkääjistä jatkavat myöskin loukkaantumisista kärsineet Christian Saarinen sekä Jussi Reko. Myös kulttipelaaja Mikko Raivio jatkaa säkyläläisyleisön iloksi joukkueessa.

Uusina niminä joukkueeseen liittyvät Karhukoplaa viime kauden alun edustanut Kalle Seppä, Loimaan Leiskussa viime kaudella 19 tehopistettä 20 ottelussa nakutellut Rene Kömi sekä viime kaudella TPS:aa B-junioreiden Sm-sarjassa edustanut erittäin lupaava Valtteri Toivonen.

Karhukoplan kakkosjoukkueen toiseksi paras pistemies, armeijavuotensa kesäkuussa päättävä, Miko Heinonen siirtyy niin ikään Edustusjoukkueen paitaan tulevaksi kaudeksi.

Lisäksi Karhukopla neuvottelee edelleen muutamien pelaajien kanssa tulevan kauden osalta. Harjoitusrinkiin on nostettu myös omia lupaavia B-juniori-ikäisiä pelaajia, kun Kalle Heikkilä, Leevi Vuorinen, Valtteri Reko sekä Elmeri Viskari liittyvät joukkueen vahvuuteen.

Karhukoplan Edustuksen pelaajatilanne 14.5.2019:

Maalivahdit:

Tapio Valjanen
Panu Suvitie
Roni Ojala
Milo Risku 

Puolustajat:
Waltteri Virtanen
Joni Tuominen
Miika Saarinen (NTK)
Oskari Minkkinen
Anttoni Tuominen
Jani Immonen
Tarmo Inkinen (Jyrä)
Tom Peltonen (Kako 2)
Lauri Ruohomaa (Leisku)

Hyökkääjät:
Riku Haanpää
Tommi Erkkilä
Jussi Reko
Asko Aaltonen
Severi Heiska
Olli Laaksonen
Kalle Seppä (KK-V)
Mikko Raivio
Christian Saarinen
Rene Kömi (Leisku)
Valtteri Toivonen (TPS B-Sm)
Miko Heinonen (Kako 2)

Kalle Heikkilä 
Elmeri Viskari
Leevi Vuorinen
Valtteri Reko

Päävalmentaja:

Janne Salomaa

Joukkueenjohtaja:

Marko Turunen