Runkosarjan viimeinen vierasottelu Turussa - Vain voitolla pudotuspelimahdollisuus säilyy!

15.2.2019

Karhukopla matkustaa runkosarjan viimeiseen otteluunsa Turkuun, kun FBC Turku 2 isännöi joukkuetta Sport Gardenilla. Kauden aikaisemmassa kohtaamisessa FBC kävi aiheuttamassa Kakon kauden toisen ja toistaiseksi viimeisimmän kotitappion lukemin 4-9.

Kuvahaun tulos haulle fbc turku

Illan kotijoukkue FBC Turku 2 löytyy sarjataulukosta sijalta kahdeksan. Matkaa alaspäin karsintoihin on kahdeksan pistettä ja ylöspäin pudotuspeleihin samat kahdeksan pistettä. Otteluita joukkueella on jäljellä kolme, kun osalla joukkueista niitä on kolme ja osalla neljä kappaletta. Suurella todennäköisyydellä "keltaisen sukellusveneen" kakkosjoukkueen kesäloma alkaa siis runkosarjan päätyttyä, sillä sekä ylös- että alaspäin nouseminen ja putoaminen riittävästi ovat erittäin epätodennäköisiä.

FBC Turku 2 nautiskeli alkukauden ajan farmiavuista, joita seuran ykkösjoukkue tarjoili tammi-helmikuun vaihteeseen asti. Tämän jälkeen joukkue on saanut pärjätä omillaan sekä seuran junioripelaajia käyttäen. Kuudesta peräkkäisestä tappiosta huolimatta tulokset eivät ole olleet katastrofaalisia. Täysin lman farmiapuja joukkue on pelannut kaksi viimeistä otteluaan, joista on tullut kunniakkaat tappiot pahoissa vieraskaukaloissa, kun IBK Meda oli vahvempi lukemin 7-3 Salossa ja UHV Bulls 7-4 Vehmaalla.

Joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa ylivoimaisesti Jarno Pensikkala, joka on loppukauden seuran edustusjoukkueen riveissä. Pensikkalan perässä on Aleksi Orpana, joka on nakutellut 20 tehopistettä, ja hänet nähtäneen tänään Sport Gardenin illassa. Maalivahteja joukkueella on ollut kaudella peräti viisi kappaletta, mutta suurimman torjuntavastuun on kantanut kokenut Tero Kuparinen, joka on esiintynyt 12 ottelussa.

Kuvahaun tulos haulle karhukopla salibandy

Karhukopla piti pudotuspeliunelmansa elossa viime lauantaina, kun SBS Wirmo kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 6-5. Karhukoplan kannalta ilahduttavin asia oli, että kokoonpanossa oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella täydet kolme viisikkoa, joista jokainen kentällinen onnistui kahdesti maalinteossa. 

Myös tänä iltana jalkeille saadaan vahva nippu, sillä ainoana muutoksena viime lauantain otteluun nähden tulee Oskari Minkkisen poissaolo työkiireiden vuoksi. Terveystilanne joukkueessa on erinomainen, joten hyvistä asetelmista päästään hakemaan tärkeitä pisteitä.

Karhukoplan on käytännössä pakko voittaa illan ottelu, mikäli se aikoo jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Tällä hetkellä joukkue on tasapisteissä viimeistä pudotuspelipaikkaa pitävän SBS Wirmon kanssa, mutta mynämäkeläisillä on ottelu vähemmän pelattuna. Voitolla mahdollisuudet pysyvät silti hyvinä, sillä Wirmo kohtaa lopuissa otteluissaan Leiskua lukuunottamatta ainoastaan sarjan kärkipään joukkueita eli FoSu:n, FBT Pitu:n sekä IBK Meda:n.

FBC Turku 2 - Kako pelataan tänään Sport Gardenissa kello 18.30!